Hemfosa vahvistaa Suomen organisaatiotaan rekrytoimalla kiinteistösijoitusjohtajan, kiinteistövarainhoidosta ja kiinteistökehityksestä vastaavan johtajan, analyytikon ja controllerin. Rekrytointien myötä Hemfosa panostaa kasvuun Suomen laajenevilla yhteiskuntakiinteistöjen markkinoilla.

Päivi Loukusa on nimitetty kiinteistösijoitusjohtajaksi. Hän siirtyy toimeensa Advium Corporate Finance Oy:n apulaisjohtajan tehtävästä. Adviumilla hän on työskennellyt yhteensä 7 vuoden ajan, ennen nykyistä tehtäväänsä muun muassa kiinteistöanalyytikkona ja M&A -analyytikkona. Ennen Adviumia Päivi on toiminut muun muassa konsulttina PWC:n Corporate Finance -yksikössä ja rahoitusekonomistina Suomen Pankissa. Päivillä on kauppatieteiden maisterin tutkinto rahoituksesta Aalto -yliopiston kauppakorkeakoulusta sekä teologian maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta.

Arto Nummela on nimitetty kiinteistövarainhoidosta ja kiinteistökehityksestä vastaavaksi johtajaksi. Hän siirtyy toimeensa LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:n johtajan tehtävästä. Arto on työskennellyt LähiTapiolassa viimeisen 18 vuoden ajan, ennen nykyistä tehtäväänsä muun muassa kiinteistöjohtajana. Artolla on 30 vuoden kokemus kiinteistötoimialalta. Ennen LähiTapiolaa hän on työskennellyt mm. Sampo-ryhmän kiinteistöyksikössä. Artolla on Kiinteistötalouden diplomi-insinöörin tutkinto Aalto -yliopistosta, Executive Master of Business Administration (EMBA) -tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta sekä kiinteistöinsinöörin tutkinto Espoo-Vantaan teknillisestä ammattikorkeakoulusta.    

Henri Hagelberg on nimitetty analyytikoksi. Ennen tehtäväänsä siirtymistä hän on työskennellyt PATRIZIA Finland Oy:n palveluksessa analyytikkona. Henrillä on Iso-Britanniasta Warwickin yliopistosta kauppatieteiden kandidaatin tutkinto, ja hän viimeistelee parhaillaan kauppatieteiden maisterin tutkintoa Hanken Svenska Handelshögskolanissa.

Arttu Kolu on nimitetty controlleriksi. Hän siirtyy toimeensa Newsec Property Asset Management Oy:n palveluksesta taloushallinnon järjestelmäasiantuntijan tehtävästä. Arttu on ollut Newsecin palveluksessa reilut kaksi vuotta, ja ennen järjestelmäasiantuntijan tehtäväänsä hän on toiminut kirjanpitäjänä. Aikaisemmin Arttu on työskennellyt muun muassa junior analyytikkona Catella Property Oy:ssä. Artulla on kauppatieteiden maisterin tutkinto Vaasan yliopistosta.

’Olen erittäin ylpeä Päivin, Arton, Henrin ja Artun nimityksistä ja siitä, että olemme näin ripeällä aikataululla saaneet rakennettua kokeneista ammattilaisista organisaation Hemfosan Suomen toiminnoille. Tämä ei osoita ainoastaan suurta kiinnostusta kasvavaan yhteiskuntakiinteistöjen markkinaan, vaan myös vahvaa luottamusta Hemfosaan työnantajana. Panostamme Suomessa erityisesti kasvuun. Olemme viime kuukausina tehneet useita hankintoja ja kasvattaneet merkittävästi Suomen kiinteistöportfoliotamme. Minulla on vahva luotto uuteen tiimiimme. On todella hienoa päästä käynnistämään Hemfosan uusi Helsingin toimisto tällä organisaatiolla’, kertoo Suomen maajohtaja Essi Sten.

 

Lisätietoja:

Essi Sten, Country Manager Finland, puhelin +358 40 746 2202, [email protected]